Jatkuvasti kehittyvää vastasyntyneiden hoitoa
—Vastasyntyneiden hoidossa käytettävä teknologia antaa hoitohenkilöstölle mahdollisuuden tarjota noninvasiivista, vastasyntyneen elämää ja kehitystä tukevaa hoitoa hoivaavassa ja kannustavassa ympäristössä. Tavoitteemme on auttaa parantamaan hoitotuloksia vauvojen syntymää seuraavan ensimmäisen tunnin aikana sekä vastasyntyneen kuljetuksen ja vastasyntyneiden teho-osastolla oleskelun ajan. Haluamme myös tukea sinua ja vauvan vanhempia tarjoamalla koulutusmateriaalia ja opastusta. Akuuttihoidon asiantuntijanasi kehitämme jatkuvasti merkittävää, innovatiivisesti suunniteltua teknologiaa, joka keskittyy vastasyntyneisiin. Tarkoituksena on helpottaa työnkulkuja, parantaa hoitoa ja edistää kehitystä tukevaa hoitoa sekä infektioita ehkäiseviä toimenpiteitä.

Lämmönsäätely vastasyntyneiden teho-osastolla
Vastasyntyneiden lämmönhallinnan tarkkuus on tärkeää jokaisella vastasyntyneiden teho-osastolla. Vaikka lämmönsäätelyn tiedetään nykyään vaikuttavan potilaan hoitotuloksiin, lisää opastusta aiheesta kuitenkin tarvitaan. Seuraavaksi tarkastelemme, miksi on tärkeää huolehtia siitä, että vastasyntyneiden teho-osastolla hoidettavien vauvojen ympäristön lämpötila pysyy neutraalilla alueella. Tavoitteena on luoda parhaat mahdolliset olosuhteet kasvulle ja kehitykselle.

Vastasyntyneiden keltaisuuden hoito
Vastasyntyneiden keltaisuuden hoito – seulonnasta valohoitoon – on muuttunut huomattavasti viime vuosien aikana. Lue lisää, millaisissa tapauksissa ja miten keltaisuutta seulotaan ja minkä tyyppisiä hellävaraisia ja tehokkaita vastasyntyneille tarkoitettuja hoitoja on nykyään saatavilla. Jaamme myös hyödyllistä tietoa keltaisuudesta kärsivien vastasyntyneiden perheille. Se voi auttaa hälventämään perheiden kokemaa ahdistusta ja epävarmuutta.

Vastasyntyneiden ventilaatio ja keuhkojen suojaaminen
Vastasyntyneiden ventilaatio on tärkeä osa vastasyntyneiden teho-osastolla annettavaa hoitoa. Keskosten ja vastasyntyneiden ventilaatio on kuitenkin edelleen huomattava haaste kokeneillekin hoitohenkilöille. Lue lisää vastasyntyneiden ventilaatiostrategioista, niin saat lisätietoa siitä, miten keskosten epäkypsien hengityselimien ja aivojen vaurioittamista voi välttää.

Vastasyntyneiden teho-osaston valaistus
Keskosten tapauksessa valo on monitahoinen asia. Liiallista altistusta ja liian kirkasta valoa on vältettävä, mutta toisaalta on tärkeää ymmärtää, että oikeaan aikaan ja oikealla annoksella annetulla valolla voi olla kehitystä edistävä vaikutus. Pohdimme seuraavaksi, miten kehitystä edistävä teho-osaston valaistusympäristö yhdistettynä oikeaan hoitoon ja teknologiaan voi olla suureksi avuksi pienille potilaille.

Vastasyntyneiden teho-osaston ääniympäristö
Vastasyntyneiden teho-osastolla hoidettavien vauvojen ääniympäristö on monitahoinen asia. Voimakkaat äänet voivat olla keskosille erityisen haitallisia ja aiheuttaa joissakin tapauksissa jopa kuulovaurioita ja kehitysviiveitä. Toisaalta vastasyntyneet reagoivat myönteisesti hyvää tekeviin ja rauhoittaviin ääniin. Tarkastelemme seuraavaksi hyviä ja pahoja ääniä sekä hoivaavan ääniympäristön luomista vastasyntyneiden teho-osastolla.

Kehitystä tukeva hoito vastasyntyneiden teho-osastolla
Vastasyntyneiden teho-osastolla olo voi olla rankkaa niin vauvoille, vanhemmille kuin hoitohenkilöille. Kehitystä edistävä ja perhekeskeinen hoito auttavat poistamaan stressiä aiheuttavia tekijöitä. Lue, miten tämä edistää keskosten hermostollista ja fysiologista kehitystä ja vähentää hoitohenkilöiden kokemaa stressiä. Näin on helpompaa keskittyä kaikkein tärkeimpään: parhaan mahdollisen hoidon turvaamiseen vastasyntyneille.
Yhteystiedot
—Täytä alla oleva lyhyt lomake yksityiskohdilla tiedusteluistasi
Aiheeseen liittyvät tuotealueet

Valohoidossa käytettävät valot ja bilirubiinimittarit

Keskoskaapit ja lämmönsäätely

Vastasyntyneiden hoitotarvikkeet
Yhteystiedot
—
